takaisin

Terve lokakuun merkeissä

Tämän kirjeen aiheena on melko uusi julkaisu Internetillä. Anneli Niittuinperä Helsingin Yliopistosta julkaisi maaliskuussa "Sotalapsesta yhdistyksen jäseneksi Tutkimus sotalasten tarinoista" ellette vielä ole lukeneet sen se on tässä http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/niittuinpera.htm

Anneli huomauttaa että asiakirja on vain lyhennys hänen tukimuksistaan. Silti olen tehny johotpäätökset siitä arvostelussani.Varoitan tässä koska ehkä on vähän pilkkaa rivien välillä tässä. Osasyynä on tietenkin että olen osapuolinen niin kuin te muutkin. Sen takia reagoin kun meidän tarinat "kiehtovat" seuraavaa polvea eihän se niin kiehtovaa ollut. Asia on niin henkilökohtaista että suhtaudumme toisella tavalla asiaan verrattuna tukijaan joka yrittää saada kokonaiskuvan. Tässä tapauksessa Anneli on saanut paljon apua äidiltään joka oli sotalapsi. Mutta tieteellinen tutkimus on aina todellisuuden ulkopuolelta tehty yhteenveto.

Jos herkistän aistiani sellaiset tutkimukset tuntuvat aina kuin että meikäläiset näytettään sormellaan. Meitä pistetään lavalle katsoakseen mimmoisia otuksia olemme. Onneksi olemme nyt niin vanhoja ettei meitä suoranaisesti säälittään. Mutta kysymys on minkälainen kuva seuraava sukupolvi halua luoda meistä. Annelin sana "kiehtova" sanoo paljon siitä. Hän halua luoda kuvan ihannematkasta.

{Lisäys 26. helmikuuta 2005. Annelin tutkimus voitta kilometreilla yli akatemikko Heikki Salmelaisen ylhäinen tutkimus joka olisi pittänyt jääda paperikoriin. En minä halua puhuakaan siitä.}

 

Kysymys on mihin tarkoitukseen kerättään tiedot ja miten niitä käytetään. Henkilökohtaisesti useammat ihmiset näkevät lapsuutensa enemmän ja enemmän punertavana ja onnellisena iän mukaan. Jos on ollut ikävä lapsuus se on tietenkin myöskin parasta että mieleen jää monet onnelliset hetket.

Mutta kun virralliset tutkijat tekevät johtopäätöksiään se saattaa olla että haetaan tietyt vastaukset. Annelin tutkimus on aivan liian suppea koska sinä useimmiten on vain 16 vastausta. Sen suurin puute on ettei siinä oli vertailukohta ei tiede ilman vertailukohtia. Pitäisi kysyä 16 "tavallista" suomalaislasta samassa iässä ja myöskin 16 ruotsalaislasta huomaa että puhun lapsista koska meitä kohdellaan vielä lapsena.

Mielestäni suuremman osan kysymyksistä ovat itsestään selviä kun kerran tiedetään olosuhteet. Emmekä saa paljoakaan uutta tietoa. Lukemisessa minua vaikutti enimmiten kysymykset muutto ja kielivaikeuksista. Vaikka vastataan että oli oppinut uuden kielen nopeasti se ei ole aivan totta. Minä oli aika viaton / lapsellinen monta vuotta koska ei sitä opi kielen hienouksia niin nopeasti. Ne jotka palasivat Suomen saivat mennä saman liuoksen läpi toista kertaa eli tapahtumat ryösti tärkeimmän osan lapsuudesta.

On myöskin ikävä totea että 25 % ei saanut yhtään leikkikaveria tai ystävää Ruotsissa ollessa. Niin sellainen suhde saadaan kun nähdään luvut 4 : 16 suurin pirtein sama suhdetta saadaan siitä että 25 % tulivat takaisin vasten tahtoaan muttei eihän lapsilla ole oma tahto ei ainakaan sanavaltaa.

Ruotsinkielinen versio tule olemaan hieman erilainen luonnollista syistä. Näennäisesti saivat ne jotka jäivät Ruotsiin hyvän elämän. Mutta pohjana siinä on usein että lasketaan kaikkia rahana ja silloin suruja ja traumaa pitää unohtaa.

On suuri ero Suomen sotalasten ja Ruotsin ja Tanskan sotalasten välillä. Minun paikankunnallani olemme neljä. Elämän huipulla kolmella oli oma yritystä ja on vieläkin minä olen se hulivili jolla on koulutusta mutta en pystynyt tehdä rahaa siitä. Nyt ei enää ole niin väliä.. Kuitenkin se antaa vähän viitettä siitä ett ne jotka jäivät Ruotsiin saivat hyvän alun. Se on kaikkialla niin ettei auta ellei ole suvaitsevainen ja auttava ympäristö vaikka joskus puhdas raha on hyvä alku.

Terveisin Pentti