Kirje 1: 04/2001 | Kotiin |

Dinosauri vai barbaari

Joskus ajattelen että kyllähän ihminen on viimeinen "dinos". Jo siihen aikaan oli lentäviä otuksia jolla oli kaksi jalkaa. Linnut ja me olemme viimeiset siinä lajissa. Yhteistä lintujen kanssa meillä on tapa että lainaamme höyheniä ja joskus tanssimmekin. Siis ehkä olemme oikeastaan dinos-lintujen jälkeläisiä ja se selittäisi miksi ihminen aina pitää lentää korkeammalle ja korkeammalle ja rakentaa isompia rakennuksia. Meillä on harakka suonissamme ja muutenkin ihminen on oppinut paljon eläimistä.

Neljä viisi tuhatta vuotta sitten mm. Sumerialiset "piirsivät" kuvia taivaalle ja kirjoitti myyttiä niistä. Siinä oli taivaan sonni Taurus ja sankari Gilgamesh jolla oli ajatuskyky ainakin unissaan ja hänen toinen puolensa oli Enkidu, keho joka "tekee sen ensimmäistä kertaa". Sinetistä näemme miten veljekset taistelevat sonnin kanssa ja näemme että heillä on sonnin jalat ja häntä. Kyllähän pojat eläytyivät sonnin luonteeseen kun halusivat saada sonnin voima. Egyptin farao piti olla se sonni joka puolusti egyptiläisten ruokakoppi.

Tietenkin muodostui nopeasti ylipapisto joka pystyi tulkitsemaan kuviot tähtitaivaalla. Ylhäisö tietenkin istuivat ja ottivat vastaan lahjoja kun kiitollinen kanssa näki etteivät ylipappi pystynyt työhön kun hän koko yön katseli tähtitaivasta. Eikä hän ollut sankari niin ei hänellä ollut sonninhäntä ja -jalat. Sen sijaan ylhäisöllä oli kruunu tehty neljän sonnin sarvesta niin että näkyisi että he ainakin katselivat kun sankarit teki sonnista kesy härkä.

Kun he istuivat temppelin pyhässä takahuoneessa he keksivät tarinoita. Sitten he kertoivat että heidän esi-isät tulivat mereltä tuodakseen kulttuuria ja sumerialaiset piti tietenkin olla kiitollisia siitä ja antaa heille erioikeuksia. Muuten Sumerin valta perustui tasa-arvoisuuteen mutta kuten tiedämme meidänkin päivinä että jotkut ovat enemmän tasa-arvoisia kuin toiset … tämä kaikki koskee meitä koska näemme Sumerin myytit kalliokuvissamme.

Tietenkin kanssa ajatteli "jos he osaavat miksemme tee samalla tavalla" ja sehän on aina kysymys varoista. Mutta ihminen on apina ja siitä tuli sekoitus vanhoista tavoista ja uusia ylhäältä. Mehän näemme että ihmiset antoivat mukaan hautaan esimerkiksi villisian syöksyhampaita ja Otson kynnet. Iso Metsästäjä oli tietenkin antanut niitä rouvalleen niin että hän voisi näyttää akoille että "minulla on härkä kotona". Siten rouva auttoi härkänsä tulla enemmän tasa-arovoiseksi kuin muut miehet…. Kuten Sanaveistäjä sanoo: "Kyllähän siinä on pieni kapitalisti-Perkele myöskin sosialistissa" … tai kuten entinen Goethe sanoi että villakoiran ydin on pieni ja musta.

Se siitä, aiheena tässä on että ei vaan yksilöt mutta myös kulttuurit ovat inhimillisiä ja käyttävät kaikkia keinoja ylivallan saamiseen. Minä opin keskikoulussa, siis 1950-luvulla, että kreikkalaiset keksivät kulttuurin. Meidän piti oppia kreikkalaisten lahjakkaat selostukset Pohjolan kansasta. Siis me olemme Hyperboreas = pohjoisin pohjoiskansa. Tietenkin Kreikan kieli on hienoin maailmassa ja sitä piti osata niin että pystyisi ymmärtämään kertomus meistä.

Mutta tietenkin se kuulostaa hienommalta jos jättää kääntämättä meidän kieleen eikä se kerro totuuden mitä kreikkalaiset oikein sanoivat. Niin Pytheas käytti sanoja kuin cynecephalus, himantopodes ja roomalainen Tacitus tiesi Thulessa asuu Oxiones. Minä tietenkin katson peilissäni että onko minulla koiranpää ja onko minulla vain yksi jalka. Jos minulla on häränkeho minä kuulen Oxiones nimiseen kansaan. Mutta tiedän varmaan että yksisilmäiset asuvat Norjan Dowrefjellissä. Näin kirjoitettiin pari tuhatta vuotta sitten ja vähän sen ajan erikoisuuksista pitäisi olla jäljellä meidänkin päivinä.

Mestari Adam asui Saksan Bremenissa noin 1000 vuotta sitten ja hän vieraili Tanskan kuninkaan hovissa Eteläjyllandillä. Kuningas Sven Estridsen kertoili Pohjolasta mutta Mestari Adam uskoi mitä halusi ja kuten monet historioitsijat ja kirjoittajat hän pani paperille mitä hän luuli sopisi hänen esimiehilleen Bremenin piispa ja tietenkin Paavi. Siksi voimme lukea että hänen mielestä maasto ja ihmiset ovat niin kehnoja Limfjordenin yläpuolella ettei siinä voi asua … kuitenkin hän halua saarnata latina heille ja opettaa miten ihminen pitää olla niin että piispa ja Paavi on tyytyväinen. Kirkko keksi kauko-ohjaus 1000 vuotta ennen meidän ajan teknikot

Mestari Adam osasi esikuvansa antiikin kirjoittajat kuten Pytheas ja Solinus. Ehkä hänen latinansa oli heikko niin hän vaan kopioi vanhat tarinat. Niin voimme lukea että Skånesta pohjoiseen asu vaan kummallisia otuksia kuten edellä on mainittu. Monet tiedemiehet käyttävät Mestaria guruna ja paras lähde Pohjolan historiaan nykyäänkin. Minä olen luonteeltaan epäluuloinen koska minua narrattiin niin monasti pienenä että opin vähittelen olemaan varuillani. Toisaalta tiedemiehen koulu opettaa että pitää tarkistaa lähteitä ja oppia lukemaan rivien välistä.

Minusta alkuperäinen tarina Pohjolan kansoista oli salakieltä tarkoitettu niillä jotka olivat matkassa Pohjolaan. "Siellä asu yksinkertaiset olennot, niin suolaa hinnat!". Ylivallan kieli ja tavat ovat aina olleet kaksinaamaiset niin että vaan kauppaveljet sen ymmärtäisi. Eikä se ole väliä mitä myydään tavaroita tai myyttiä. Usein pappi, kauppias ja miekkamies ovat samassa liitossa eikö uskonnollisen ja kapitalistisen imperialismin välillä suurta eroa ole. Katollisen kirkon luoja Theodosius I oli samalla Pontifex Maximus = ylipappi ja tietenkin keisari ja ylipäällikkö.

Nuo kirjoittajat innosti minua tieteelliseen lauseeseen: "Mielikuvitus ja harhaluulo kasvaa suhteellisesti etäisyyden neliöön kirjoittajan ja kohden välillä ajassa ja tilassa". Tunnemme lauseen muoto fysikaalisen tieteen alueelta koskien kentän voimakkuus ja kappaleiden vetovoima … en tiedä kuinka monta kertaa olen rakastunut matkan päästä ja sitten todennut että silmät pettävät kun sen sijaan korvat kertovat totuuden.

Olen tietenkin hämillään kun tiedemiehet käyttävät Mestari Adam guruna nyt 1000 vuotta myöhemmin. Ensiksi Rimbert eli Ansgarin aikana ja hänen Vita Ansgari olisi luonnollinen ensisijainen lähde. Rimbert ei suoranaisesti vihaa pohjoismaalaisia. En luota vihamiehiin ja sitä vähemmän kun siinä on kirkon valtapolitiikka takana. En myöskään luota Sven Estridsen selostuksiin koska hän varmasti halusi pitää Mestaria ja Bremenin piispa pois Pohjolasta. Vanhan Pohjolan lainopin mukaan vihamies ei saa todistaa ja samaa koske se jolla on paita samassa pesussa.

Mestari Adamin kielenkäytössä esiintyy myöskin sana "barbaari" joka hän on ottanut antiikin lähdöstä. Euroopassa Alppien tällä puolella meitä kohdellaan barbaari-sanan mukaisesti nyt pari tuhatta myöhemmin. Varsinkin olen huomannut sen englanninkielisissä kirjoissa. Käytän sana "dinos" heistä myöskin kun luen tiedemiehiä jolla on valta pistää leima meihin.

He niin kuin lentävät meidän yläpuolella ja ottavat puhevuoron. Näen että heillä on roomalainen toga ja sandaalit kun he katsovat meitä. He näkevät että olemme villit ilman koulutusta Colisseumin hienon teatterin tavoista. Emmekä tiedä että se on ihmisoikeus kun lähettää hienosti puettuja sotamiehiä kaatamaan barbaariset elämäntavat. Niin opimme mitä Roomalainen rauha on.

Eihän he näkevät maailmaa Pohjolan kumpuloista vaan Rooman ajan tuhoama kulttuurin kivivuoresta. On vaikea käsittää miten voidaan käyttää sotaa, luonnon kulumista, ihmisoikeuksien polkemista jne. korkeana arvona jolla mitataan meidän aikaa. On aivan niin kuin ei ole yhtäkään kriitillinen ajatus että mikä oli seuraus Rooman kulttuurista … niin että voisimme oppia olla kriitillisiä kun katsomme oma kulttuuriamme ylähäältä niin kun ikuisuuden mitalla.

Birger Jarl vieraili Karjalassa ja hän antoi naisille vapauden olla 1/2 mies muistoksi suuruudestaan. Arvaillen että naiset olivat vapaita sitä ennen ja ehkä he olivat miehensä veroinen niin kun se yleensä on talonpoikien taloudessa. Se oli vaan se että aatelisto ei halunnut että heidän sisaret saisi liikaa perintöä koska aatelismiehillä oli niin suuret kulut kun piti ostaa iso hevonen, metallinen puku, aseet jne. Mutta ylhäisön propagandakone on jauhanut yli 700 vuotta ja tiedämme kaikki että työelämässä nainen on vain 3/4 miestä.

Minä katson vain Eurooppaa ja näen että meillä on järjestys hakkaamisessa aivan ylhäältä maailmanosien tasolta ja se jatkuu valtioiden kesken ja alaspäin ihmisten 1/2 ja 3/4 miesten tasolle. Jossakin Keskimeren rannalla on keskipiste ja voidaan vetää ympyröitä kartalla ulospäin ja kulttuuriarvo laskee joka ympyrän mukaan. Kaukana Pohjolassa olemme tietenkin ongen takana ... kuten sanottu tasa-arvo on vähän tasonmukainen.

Pohjolassa usein nimitetään esi-isiämme kivikaudelta "primitiivisiä." Niin samankaltainen hakkujärjestys pätee myöskin ajassa taaksepäin kivikauden dinos-elukkoihin jotka tekivät meidän kiviset muinaisjäännökset. Tietenkin se oli tyhmän touhua pistää hikiä kivimöhkäleitten raahaamisen. Mikseivät rakentaneet pyramidia niin kuin korkeakulttuurin ihmiset … se on sivistystä se. En voi muuta kun olla ironinen kun näen että käytetään luonnon tuhoaminen ja muita kielteisiä tekoja mittana siitä mitä on hyvää kulttuuria.

On vain luonnollista että tiedemiehet keksivät hakkujärjestys Pohjolaan 50:nen leveysasteen yläpuolelle. Mutta Eteläskandinaavia on tietenkin niin sivistynyt ettei se osa kuulu shamaanivyöhykkeeseen. Sitten pitää laskee myöhään tullet slaavit alimpaan asteeseen kun tässä pitää saada Eurooppalainen tasa-arvoisuusasteikko.

Niin myöskin kun laskin leikkiä ja ammun nuolia yritän pitää tiedemiehen tarkkuus ajatuksissani. En voi palvella ja mainita niitä jotka käyttävät 2 - 3000 vanhoja arvoja meidän päivän tiedessä. Täytyy huomauttaa että tietenkin minun lähteenä on ollut lukemattomia asiallisia tiedemiehiä ja minun kohde on vain ne jotka luovat uusia ennakkoluuloja ja pitää vanhat elossa. En voi sietää että haukutaan esi-isiäni koska se koskee juuriani.

Vieläpä on näköala niin kapea kuin hevonen jolla on lian tiheä silmälaput ja menee ojaan. Kun yritämme ymmärtää entisiä aikoja meidän täytyy tietenkin ottaa huomioon kaikki ympäriseikat. Esi-isät tiesivät että olemme sekä biologisten esi-isien tulos kuin meidän kulttuurin muokkailema. Jokainen sukupolvi kantaa oma versionsa joka imemme aivan äidin maidon mukaan ja se jatkuu oppimisessa koko elämän. Ilmasto ja ympäristö on alkuperäinen tekijä johon paikallinen ihminen on mukautuva. Väestön suuruus on edellytys yhteiskunnan luomiseen eikä se ole kysymys älykkyydestä mutta mahdollisuuksien rajoista.

Näemme että Keskimeren tytöt Roomassa käytti bikiniä pari tuhatta vuotta sitten. En usko että saamelaistytöt edes ajatellut ottaa tapa Roomasta … mutta ehkä jokunen pistäytyi uimassa alastomana koska ei ollut väkeä katsomassa … ja jos oli se oli tuttuja poikia jotka piti olla vireillä ja saada lämpöiseksi. Viimeisen tiedon mukaan ylhäisö kokeili roomalaiskylpyä Ölandin saarella n 400-luyvulla mutta kestävää muotia siitä ei tullut. Saunat tehtiin puusta joka ei jätä jälkeä niin emme voi todista sitä tai tätä saunan muinaishistoriasta.

Tietenkin ne jotka ylhäällä lentävät kuulee parhaimmin, vaikka juuri näissä asioissa vähän tulee kansan korviin. Akateemikot usein kirjoittavat vain toisilleen ja kielellä joka harva voi tulkita. Kyllähän pitää olla varovainen kun käyttää arvostelemista. Sitä saa usein syödä jälkeenpäin. Kaupunkilaiskulttuuri ei ole kestävä kun katsomme 4000 vuotta taaksepäin … jos katsomme 4000 vuotta eteenpäin tulee epäilyjä kun näkee miten maailma tuhoutuu hitaasti sivistyksen seurauksena. Niin ihmettelen kuka on oikea barbaari tässä?.

Jos tiede käyttää käsite "barbaari" meidän pitää myöskin saada vertailukohta tähän arvolauseeseen. Muuten se on yhden osapuolen todiste ja historian tuomioistunnossa pitää olla tilaisuus puolustaa nimitettyjä. Kunnia oli vakava asia ennen vanhaa ja minusta barbaari-sanan käyttö haisee kunnianloukkausta myöskin kun oma heimon tiedemiehet käyttävät sitä.

 ylös