Kirje 1: 03/2001 | Kotiin |

Talvisota oli minun syy

Näinä päivinä minä taas muistan että lapsena talvisota oli minun syy, jostain syystä. Luulen että meikäläiset suorastaan pakotettiin pohtimaan ihmisen luonnetta paljon enemmän kuin samanikäiset paikkakuntalaiset. Ei silti olen havainnut että meidän sukupolvesta tuli pikkuvanhoja koko Euroopassa. Syy oli sota joka toi vakavia kysymyksiä myöskin lapsille. Toinen syy oli että isovanhemmat kasvatti meidät.

Tietenkin meitä nähtiin muukalaisena, mutta sama se on näinäkin päivinä. Se oli vaan se että meitä oli heitetty siihen soppaan. Kun oli vaikeat päivät ehkä joku aikuinen antoi neuvon että pidä ajatella että on muita joilla on vielä vaikeammat olot. Ei se paljon auttaa kun ojassa istuu, mutta ehkä se lieventää. Sitten oli se sisäinen kysymys: Miksi minä jouduin tähän?

Elin suhteellisen suojan alla ensimmäiset pari vuotta ennen koulun käyntiä koska meidän kartano oli puolitoista kilometriä kirkonkylästä. Tanskalainen kylä on isompi kun muualla Pohjolassa. Tässä oli 6 isoa kartanoa ja tusinan verran kauppoja ja ammattimiehiä/naisia. Kylän todellisuus oli yllätys ensimmäisenä koulupäivänä kun suurkartanon isokasvuinen poika ja johtaja joukossa tykkäsi että minun nimeni kuulostaa kuin "lehmänpaska".

Niin, pojat siinä iässä nopeasti muodostaa kuoron ja heillä on vuosia harjoitusta kun pitää paina joku kanapoikasen asemaan. Ei se on väliä mistä tule vaan että heti kun porukka löytää näennäisen heikkouden sitä täytyy käyttää hyväkseen Mutta nyt tuli heille yllätys koska hyökkäsin se ison pojan kimppuun ja heti kun hän menetti melkoisen pala päänahkaa hän hyytyy.

Kyllähän siitä tuli tuomioistumista ja sain taas syyn talvisodan syntymisestä eivätkä he ymmärtäneet että sodassa ei ole lakia vaan se joka hyökkää ensin voitta useimmin. Mutta tietenkin ennakkoluulot vahvistui siitä että mongolit ovat vaarallisia. Mutta sain olla rauhassa isokouluun asti. Siihen mennessä olin oppinut enemmän suomalaisten sissitaistelusta niin että oli helppo kaataa isokoulun suurin poika.

Vasta ny 57 vuotta myöhemmin olen tullut ajatelleeksi mitähän se suursuinen on vastannut näinä vuosina kun ihmiset ovat kysyneet mistä hänellä on se haava. Ehkä hän on sanonut: "Niin, minä olin mukana talvisodassa"

Onneksi asuin noissa varsin pienissä oloissa. Juoksin talosta taloon ja kyselin ihmisiä elämästä niin sanoen. Kotona mummo oli tuki joka tosiaan rakasti minua. Talonväki oli muuten kuin vihollinen ja päästääkseen tasapainoon oli pakko nähdä etteivät kaikki kodit oli samanlaisia. Näin kylällä että oli köyhiä mutta oli myöskin rikkaita joilla oli vaikeuksia … ja joskus miten vaikeudet syntyvät. Suvaitsevuus syntyy ymmärtämisestä, mutta se vie aikaa ennen kuin se niin kuin menee päähän tuo suvaitsevaisuus.

Terveisin.

Pentti