Kulttuurikivi

Heti kun annamme kivelle nimen siitä tulee kulttuurikivi. Kulttuuri on aina lisäys joka kestää niin kauan kuin ihmiset kantaa se eteenpäin ajassa. Paikallisia kulttuurikiviä on vielä monta jäljellä ja niihin on kansanmuisto säästynyt samalla tavalla kun tunnetuissa muistomerkeissä

Seiti, punakivi, valkokivi, pikkukivi, Frön kivi, siemenkivi, edsten tai valakivi, hovikivi, Maiden Stone, obelisk, seisova kivi, maakivi, lehto, lund, harg, aitaus, rajamerkki ja pyykki, vapauspeninkulma, kelttiläinen kylä, herm

isokivi| kotiin |emä |

Saamelainen seiti Ånge Medelpad?

Göran Dottemar, Ånge, Medelpad lähetti muutama valokuva kysyen mitä ajattelen aiheista. Koska se on entistä saamelaista aluetta on asiallista kysyä onko se seiti. Päättääkseen määrätyn kiven tai ryhmittymän kulttuuriasema vaaditaan muita muinaisjäännöksiä, kansanmuisti tai nimi joka antaa viitettä. Siis vielä kerran se on niin että vaaditaan että erityisesti paikallinen väestö kanttaa kulttuurinsa ja se on meidän näkyväiset juuret.

Tämä kivi ei voinut kävellä sinne itsestään ja kyllä se vaatii innostusta jos raahataan vonkale niin vaikeaan paikkaan. Esi-isät antoivat kivelle arvon. Kaikkialla maailmassa löydämme kiviä jolle esi-isät ovat antaneet arvo. Esimerkkejä ilman paljon etsintä ovat punakivi, valkokivi, pikkukivi, Frö-kivi, valakivi/edsten, hovikivi, Maiden Stone ym.

Nimiä kuten Frö-kivi, pikkukivi ja Maiden Stone viittaa jumaliin, valakivi ja hovikivi ovat varmasti muisti yhteiskunnan järjestyksestä kun sen sijaan punakivi ja valkokivi saavat muurahaiset liikkeellä päälläni. Jossa katsomme esimerkiksi Euroopan karttaa ja tiedämme vähän kielistä huomaamme että samat tavat on hallinnut kaikkialla.

Jos käytämme tarkkaa kieltä seiti on samaa luokkaa kun obeliskit Egyptissä ja muut seisovat kivet Pohjolassa. Muut tieteet ehkä pistivät siamilainen kulttuurin alimaiseen laatikkoon ja lappu päälle ett ä se on primitiivistä magia ja taikauskoa jne. Useimmin nuo sanat käytetään silloin kun ei ymmärretä tai ollaan lian laiskoja tai haluavat luokitella maailmaa.

Saamelaisten elinkeino on ollut luonnonkäyttö samassa määrin kun karjanhoito, viljelys, kalastus ja jopa kerääminen on luonnonkäyttö tieteellisessä mielessä. Luonnon hedelmällisyys ja ilmasto asettaa rajat ja määrittelet elinkeinot. Nykyaikainen luonnonkäyttö on lähinnä "luonnonkulutus" eikä se oikeastaan voi olla "korkea kulttuuri".

Mutta tietenkin tiede määritellään usein äänen ja voimin siis jos monta ääntä puolustaa sivistystä joka kuluttaa kaiken se määritellään olevan kaiken huippu. Moni tiede ei käytä objektikivisiä vertauksia, niin kuin mittaustekniikassa jossa vertaillaan normaaliin ja siihen pitäisi liittää esi-isien vaatimus että se kestäisi ikuisesti kun tulee elämisen kysymyksiin.

Paikat jossa löydämme nämä muinaisjäännökset olivat tietenkin alkujaan pyyhitettyjä ja vallattuja yhteiskunnassa. Yksityishenkilö ei olisi voinut yksin puolustaa ne. Siihen tarvittiin yleissopimus "Tämä on meille pyhä!". Pohjolan erämaissa ymmärretään myös että tarvittiin maamerkkiä ja tunnettuja paikkoja joiden välillä voisi suunnistaa. Myös pyhät paikat pitäisi saada muoto että myös vieraat ymmärtäisi että se on pyhä paikka.

Mielestäni uskonto on henkilökohtainen asia ja se pätee myöskin kun puhutaan esi-isistä. Ymmärrän että jokainen tarvitse kiintokohta ja symboli ja varsinkin vanhat ihmiset puhuvat omien välineiden kanssa. Vanhat kumaraselkäiset akat käyvät hautausmaalle ja puhuu edesmenneiden kanssa. Se on niin pyhä asia ettei siihen voi sortua. Ja se kuuluu ihmiskunnalle kaikkialla ja kautta aikojen … myös jotkut elämät tekevät samaa.

Valitettavasti myös minun elämäni aikana jotkut ovat halunneet määrätä toisille mitä voi tehdä ja mitä ei. Eikä ne tajuavat että he astuvat toisten ihmisten päällä .. se on jonkinlainen kulttuuriylemmyys joka voittajat ovat harjoittaneet kautta aikojen.

.

Punakivi lähellä Linköping Västergötland

Paikkakuntalaiset Punakiven kunnassa pitävät näköjään tämä pyhänä vaikka ei kukaan enää tietää aate sen takana. Maalaaminen osoittaa huolta ja kunnioitusta.

Tietenkin se on sinänsä "muistiinpano" mutta mitä se merkitsee. Minun puolelta se on vain arvailuja. Koska se sijaitsee viljelyalueella jossa sen tavat varmasti hallitsivat on lähin arvailu että ne kivet symbolisoivat kolme määräkautta kuunlaskun mukaan. Tunemme "värimerkintä" irlantilaisista tarinoista ja muista lähteistä. Själlandin asukkaat olivat "vakoiset", Skånelaiset olivat "mustat", Blekingeläiset olivat "siniset", Vikenin asukkaat olivat "punaiset" Myöskin joissakin jumalatarinoissa mainitaan "valkoinen, musta, kalpea ym."

Kun kivi maalataan siitä tule pyhä heti kun se kuuluu yhteiskuntaan ja se kuuluu kaikille. Länsimaalainen kulttuuri on kauan yrittänyt määritellä kaikille alkuasukkaille millä tavalla housuja kannetaan ja miten luontoa muokataan. Se ylemmyys me perimme entisistä suurkulttuureista kuten Sumeri, Egypti, Kreikka ja Rooma.

Ne kaikki opetti meille että sivistyksen huippu on kun tapatetaan ja tuhotaan muut kulttuurit ja asettaa oman tilalle. Se on voimakieli eikä älykkyyden päätökset. Ehkä vihittelen jotkut ymmärtävät että nk. sivistys on aina kuluttanut luontoa ja meidän teknillinen kulttuuri vain nopeuttaa tuhoamista

SUURI MIES on harvain niin nöyrä että ymmärtäisi että jokainen paikallinen kulttuuri on pitkän ajan saavutus. Se on tapahtumasarja joka jatkuu koska aina ihminen täytyy mukautua olosuhteiden mukaan. Suuren miehen tulo katkaisee langan taaksepäin sillä usein tarvittava tieto on kytketty tapoihin, esineisiin ja tietenkin vanhojen ihmisten muistiin. Valitettavasti ylimielinen länsimaalainen usein tuhoa enemmän kuin rakentaa … nykyään sitä tunnetaan kun EU:n Etelä-laiset yrittävät mitata meidän olot heidän mittojen mukaan … ei roomalaiset onnistui siinä eikä se onnistu nytkään.

.

Toinen kuva Medelpadista

Göran lähetti myös tämä kuva josta voi puhua. Tietenkin täytyy tietää sen paikallinen nimi ja tarinat kytketty siihen. Se makaa erillään ja varmasti kansansuussa viitataan tähän kiven kun se niitty tulee kysymykseen. Varsinkin vanhoista kartoista löytyy kaikenlaisia nimiä jotka ainakin kerran oli kulttuuri.

Ihminen antaa arvoa kivelle ja kalliolle koska se on suhteellisin kestävä kiintokohta. Se ilmaise jotakin muuttumatonta. Käytän useimmin sana Edda ja tarkoitan aikainen kirjallisuus Skandinaviassa lukuun ottamatta Suomen osuus. Niin Eddan mukaan "vala vannottaan maakivellä". Se lause antaa arvon kaikille sopivankokoisille kiville. Valakivi täytyy olla niin suuri että joka raahaa sitä pois … kasto myös alttarikivi ym.

Kelttiläinen menneisyys kertoo että heidän pyhäkkönsä olivat useimmiten ilman katto ja vapaassa ilmassa. Jotkut aitauksen sisällä ja jotkut lehdossa … meidän kirkoille on useimmiten aitaus ja vanhoja puita. Gutalain mukaan kielettään pyhäköt lund, hult, harg, vi samalla tavalla kuin kaikki uudet uskonnot ja haltijat haluavat että vaan heidän tavat sallittaisi.

Tavat ovat usein kytketty laitteisiin ja rituaaleihin niin että täytyy tuhota kaiken kuten Machiavelli ehdotti ruhtinaalle … vahvat tavat säilyy kuitenkin. Olen huomannut että turkkilaiset harrastavat tapoja jotka valitse Anatoliassa tuhansia vuosia ennen kun he tulivat noin tuhat vuotta sitten. Vanhat tavat oli sidottu muinaisjäännöksiin ja tietenkin jäi paljon ihmisiä jäljelle vaikka tulle uudet herrat. Useimmiten vain yläluokka häviää kun mullistus tapahattu.

Aikaiset riimutekstit kertovat "asettaa seipäitä ja lyödä kiveen" siis tehdä aitaus haudan ja kiven ympärille niin kun tehdään nytkin. Toiset ja ehkä aikaisemmat ajat teki aitaus kivestä ja niitä löytyy monimuotoisena niin kuin laiva, kolmio, kolmisiipinen, nelikulmio, ympyrä, suorakaide, soikea. Näköjään se on ollut kuin muoti joka levisi monasti vain joillakin alueilla. Toiset tavat tulivat yleisiksi ja levisi koko Pohjolaan. Kansanselitys on usein että isossa kumussa on aina tehty kuninkaalle … ilman todisteita voimme yhtä hyvin ajatella että se oli pappi, papitar tai ei mitään, siis haudattiin "aika".

Niin yksilö kuin seurakunta tarvitsi vertausteko ja kohde että kaikki jäisi mieleen. Varsinkin lailliset rituaalit sisältää tarkkoja vertauskuvia sekä välineitä ja kiinteä kohde. Tämä kaikki katsojat panivat mieleen tapahtumassa niin että siitä tuli virallinen kansanmuisti. Aikaisissa laissa sanotaan nimenomaan että vertausteot tehdään niin että kaikki muistaisi ja ovat todistajana … minä käytin kauan eräs vanha tammi vertauskohtana ja se hyvä puoli oli ettei se koskaan sanonut vastaan kun puhuttelin sitä. Me opimme jo lapsena että tekokaveri on hyvä olemassa … tai kissa.

Pohjola on laajalti erämaa ja se oli suhteellisesti paljon suurempi siihen aikaan. Hyvät maamerkit oli pakko ja tietenkin oli hyvä jos antaisi nimen sille niin että jokainen kaikki tiesi. Jos kaikkialla on nimet niin voidaan suunnistaa ja päättää reittiä. Sama se on taivaalla johon esi-isät piirsivät tähtikuvat. Jotkut rupesivat ehkä uskomaan että tekokuvat olivat oikeita ja uskoi niihin.

Ei siinä suuri vahinko ollut koska tähtijärjestelmä teki taivaan sekasorto paljon pienemmäksi. Pistämällä kiviä pystyyn maapinnalla sidottiin taivaan liikkeet tunnettuun maailmaan ja kiinnekohteeseen … tässä yhteydessä on pakko mainita että se on aivan samantekevä mihin ihminen uskoo niin kauan kuin oma elämä edistyy niin kuin pitää … ihmettelen joskus elääkö Elvis?

Luulen että sinä ja minä panemme merkit muistiin kaikille ilmiöille jotka erottuvat luonnossa. Ehkä annamme niille omat nimet niin kauan kun emme tunne paikankunnan nimikäyttö. Jos liikumme sama alueella ajan mitään siihen lokeroon muistissa liitetään enemmän ja enemmän. Voimme saada enemmän tietoja vanhoilta ihmisiltä ja ajassa olemme kerännyt pieni taru sen alueen ympärille. Jos julkaisemme sen se on heti kulttuuri, sille kulttuuri on aina arvon lisääminen tunnettuun kulttuuriin.

.

Tämä rajapyykki on omasta kunnastani

Ihminen ei yleensä harjoita rituaalia ellei sillä on tarkoitus joka liittyy jokapäiväinen leivän saamiseen. Poikkeukset yleissäännöksestä tulee väestön kasvaessa jolloin sekä yksilö että kaikki muu käy nimettömäksi. Pienessä paikkakunnassa on vaikea poikkea sallituista tavoista.

Siis tavallinen logiikka sanoo että monesta syystä sääntöjen määrä kasvaa väestön mukaan. Siihen voidaan lisätä myöskin elinkeinojen ja tekniikan mukaan niin että saadaan kaikki toimimaan yhteisessä tilassa. Rituaalin tarkoitus on toimia ohjeena ja muistina. Siis on luonnollista että kiviset asetelmat lisääntyy rautakaudella jolloin maanviljelys tuli muotiin kaikkialla sisämaassa myös paikoissa jossa oli vaikeampi maasto ja samalla kasvoi väestö hieman.

Osasyynä oli että opittiin käyttämään vetoelämiä ja välineet aatra (aura) ja karhi. Vielä tänäkin päivänä kelpaa sumerialaisten kolme ohjeita tai kansanmuistin "kolme vakoa Torissa". Se merkitsee Tor-kuun alussa aloitetaan atraamisen niin että päästään pinnan läpi niin syvälle että tapaa kosteuden. Heidän kielessä kylvettiin alamaailman jokeen jossa siemen teki matkan veneellään. Mutta multa pitää hienontaa ja tasata ja alussa olivat työkalut kuokka ja nuija.

Högsbyn laissa mainitaan aitaukset noin 2200 e.Kr.mutta viljelys tuli käyttöön yleisesti vasta rautakaudella. Rajoja ei tarvita ennen kun tulee yleinen kyläjako ja ilmeisesti kollektiivinen toiminta näemme jäljistä. Se on käsite kelttiläinen kylä jossa oli aitauksien sisällä kylä ja viljelykset lähellä kylää. Sen ulkopuolella oli laitumet ja vielä kauempana metsät josta saatiin monia raaka-aineita luonnontaloudessa

Siis nousi tarve että pitää olla rajapyykki ja siinä piti olla 5 kiviä pystyssä että tiedetään mistä on kysymys. Keskiajan rajaluetteloissa tapaamme rajakivien nimiä kuten Åpensten/Öpensten eller Dalsten, Brudesten, Sedasten och Klöfvesten jos käytetään Dal esimerkkinä. En pysty tulkitsemaan muuta kun Dal ja brud = morsian ja muusta luettelosta löydän "stain digra" = "isokivi" ja huomaamme että oli luonnollista muistaa isot kivet.

Keskiajalta on säästynyt lauseko "rå och rör" eli "rajaseiväs ja rajapyykki" ja se on myös Suomen historiaa koska lait olivat suuressa määrin samanlaisia Karjalaa mukaan luettuna. Käsite koski yläluokan omistus ja annettiin vapauspenninkulma kartanolle. Sitten ruvettiin käyttämään samaa periaatetta kievareille ja viinanpuoltajille niin että heillä oli oma alueensa.

Epäilen että käsitteellä on pitkä historia ja alkujaan tarkoitti että viljelijällä oli vapaus "Seipäästä pyykkiin" eli kylvöstä sadon jälkeen. Eddan mukaan viljelijä oli tulokas karjanhoitajien maihin niin että heille piti säätää omat lait. Ehkä tehtiin samaa kun yläluokka perusti omia karttanoita "metsässä". Huomasin Västergötlandin alueella että yläluokan kartanot sijaitseva useimmiten ikivanhojen kylien ulkopuolella.

Seiväs tai oksa näemme kalliokuvissa ja pyykki on ehkä kumpu johon heittein kivi joka sadon jälkeen laskien "satoja". San sato käytettiin vuosilaskussa. Sattumalta ehkä pyhimys Stefan kantaa kiviä ja hänen päivänsä on sadon jälkeen.

Herm on nimi kreikkalaisten Hermeksen mukaan ja hän oli matkailija ja opas. Piti saada sopivia välimatkoja eli pari peninkulman välein ja se oli tavallinen päivämatka. Niin syntyi tapa heittää kivi siihen paikkaan ennen kun kievarit järjestettiin lopullisesti 1600-luvulla. Sitä ennen olivat kuninkaat määrännyt niiden tulemista vuosisatoja, mutta matkustajia ei ollut ja ei se synty ellei ole tarve.